Realsex prno

Persepanot seksitv..

Kategoria: Seksinetti tukipiste


Kännissä paneminen nuolla pillua

Olin pukeutunut melko lyhyeen punaiseen hameeseen ja valkoiseen toppiin, joka jätti rintojen kaaret selvästi näkyviin. Noin, pikkuhuora taitaa tykätä isosta vanhasta kyrvästä pillussaan. Perhana, olit, poika, oikeassa. Pidin jalkani edelleen ylhällä Masan olkapäillä. Olin niin järkyttynyt, etten osannut pienessä viinahuurussa tehdä muuta kuin istua sohvalla ja ihmetellä, mitä oikein tapahtui. Eivät olleet tulleet kyselemän elatusmaksuja, vaan olivat nielleet häpeänsä hiljaa, ettei totuus syrjähypystä olisi tullut julki. Annatko aina kun haluan, huora, Masa kysyi tarttuen nyt lanteistani kiinni. Ota kuule, Piia, tuo toppisi ite pois, niin säilyy ehjänä, Masa sanoi ja tajusin, että oli parasta tehdä niin tai hän repisi sen pältäni. Masa tuijotti Peten kourassa olevaa, topin peittämä rintaa silmät kiiluen ja huuliaan lipoen. Yllättäen Pete pienessä kännissä rupesi kehumaan, kuinka hyvä minä olin sänkypuuhissa, ihan laatutapaus. Yritin olla välittämättä Masan katseista, mutta en voinut mitän sille, että pikkuhousuni olivat jo ihan märät. Hän työnsi toisen sormen auenneeseen pilluuni enkä voinut olla voihkaisematta kiihkosta, kun tunsin paksujen sormien täyttävän ja levittävän sitä lisä. Tunsin, kuinka iso kulli pumppasi spermaa sisälleni kerta toisensa jälkeen. Näitä kun puristelee, niin tietä leiponeensa tissejä, Pete kehui. Odottamatta vastausta mies puski jalkojeni väliin nostaen ne olkapäilleen ja yhdellä survaisulla äijän iso kulli upposi märkän pilluuni. Toivottavasti pikkulutkan ehkäisy on kunnossa, sillä kohta saat monen viikon spermat pilluusi, äijä murisi painaessaan kullinsa vielä kerran syvälle pilluuni ja pitäen sen siellä tiukasti jäden makaamaan pälleni uupuneena. Olin utelias näkemän, millainen oli tämä siitossonni, josta Pete oli paljon kertonut.

Videos

Suomipoke Suomiseksi amatöri Suomiporno Finnish Finland. Availimme tuliaisviinat ja rupesimme nauttimaan niiden lämmittävästä vaikutuksesta mahanpohjassa. Masa, Peten isä, oli mahakas, kaljuuntunut, keskimittainen äijänköriläs, joka oli eronnut Peten äidistä jo vuosia sitten. Tai oikeastaan se oli Peten äiti, joka oli ottanut eron. Masan sormi alkoi liikkua pillussani pumpaten sitä, enkä voinut välttä ihanan kiihkon tunteen leviämistä koko kehooni. No niin, pikkuhuora, tästä otteesta et sitten päsekän, ennen kuin olet antanut tarpeekseni pillua, mies sanoi ja alkoi pumpata kaluaan pillussani työntäen sen syvälle ja vetäen sen sitten pois melkein kokonaan. Aloin työnnellä lantiotani Masan sormea vastaan sulkien silmäni ja nojautuen taaksepäin sohvassa. Masa tapitti topin alla näkyviin kohonneita nännejäni lasittunein katsein selvästi kiihottuneena ja minä olin häpeissäni, kun tunsin jalkovälini kostuvan. Huohotin ja vaikeroin yhä kovemmin Masan käsittelyssä.

Kännissä paneminen nuolla pillua - Appiukon syntt

Masa piti minua naulittuna allaan siirtäen kätensä rinnoilleni ja ottaen niistä kunnon tiukan otteen. Vaaleat pitkät hiukseni olin jättänyt vapaiksi. Jooohhhhh, annnnan, annnnaan, uuuhhhhhh, nussi vielä vähän, tekee niin hyvähhh, ulisin Masan pumpatessa teräksen kovaa kulliaan hellän pilluuni. Näin poikaystäväni katselevan minua ja tunsin Masan mällien valuvan avonaisesta pillustani pitkin reisiäni. Ja Masa olikin pättänyt käyttä tilaisuuden kunnolla hyväkseen, sillä paneminen jatkui ja jatkui. Taidat tykätä, kun pappa vähän nussii, Masa huohotti ja minä kiljuin orgasmissa. Levitähän, tyttö, jalkasi, niin päsee pappa panemaan nuorta lihaa. Pane, paneeee muaaaa aaaahhhh, annnaaaaaa kyrpä syvälleeeee. Jalkani olivat hänen olkapäillän osoittaen kohti kattoa. Enkä tuntenut edes häpeä, sillä minua ei oltu koskaan naitu näin ihanasti. Tunsin oudon kutinan valtaavan jalkovälini ja nännini kovettuivat topin alla näkyen selvinä kohoumina. Peten isä täytti 60 vuotta ja Pete houkutteli minut mukaansa esitelläkseen minut isälleen. Olen ylpeä sinusta, Masa vastasi, enkä minä voinut olla ajattelematta, milloin olisi seuraava kerta. Masa repäisi toisella kädellän pikkuhousuni kokonaan pois, jotta saisi levitettyä jalkojani paremmin. Appiukon synttäreillä Pete oli naureskellut isänsä olleen aikoinaan niin kova panomies, että nainen kuin nainen oli levittänyt mielellän jalkansa tälle. En ookkaan saanut pitkän aikaan näin tiukkaa nuorta pillua. Tä lutka alkaa kuule olla valmis. Kohta nät, poika, miten isäs käsittelee tällaisia kiimaisia pikkuhuoria. Saaaat, uuuhhh Saaat aina kun haluuuuttttt, kuulin itseni sanovan tuolle vanhalle pukille, jonka olin tavannut ensikerran tänän. Arvasinhan minä sen heti, kun näin sinut. Muu juhlaväki oli jo lähtenyt, kun saavuimme appiukon luo syntymäpäivän iltana. Muutaman pumppausliikkeen jälkeen näin Masan aukovan housujaan ja kuulin hänen komentavan minua. Saiko tuo paskiainen minut kiihottuneeksi pelkästän katselemalla minua? Annatko toistekin pillua, jos panen sua kunnolla, äijä huohotti nyt kovemmin. Enkä voinut sille mitän, mutta minäkin nautin tuosta paksusta kullista, joka upposi syvälle sisälleni kerta toisensa jälkeen hieroen ihanasti klitoristani ja emättimen seinämiä. En voinut olla hymyilemättä ajatellessani, että tässäkö nyt oli se kuuluisa panomies, tuo läskikasa. Ja oikeassahan hän oli. Itse asiassa Pete, joka oli minua huomattavasti vanhempi, oli vasta toinen mies, yksityinen onnellinen lopetus hieronta seksikäs jonka kanssa olin harrastanut seksiä. Appiukon synttäreillä : Olin alle kaksikymppinen ja varsin kokematon miesten suhteen, kun aloin seurustella Peten kanssa. Niin hyvältä tuo kulli kuitenkin tuntui, etten antanut moisten ajatusten pitkän häiritä, vaan aloin vaikeroida nautinnosta. Eihän tämä voinut olla mahdollista. Pete kertoi, että hänellä oli sisaruksia ympäri pitäjä, rouvien kanssa kun ei ollut tarvinnut olla varovaisia ehkäisyn kanssa. Tuollaiset pikkupillut on tehty nussimista varten, äijä huohotti pälläni puristaen minut syvälle sohvan pehmusteisiin. Mietin, että hän oli vasta kolmas mies, joka oli pässyt uppoutumaan pilluni salaisuuksiin.


0 ajatuksia “Kännissä paneminen nuolla pillua”

Jätä Vastaus

Sähkö posti osoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*